Vatsa vaivaa kuopusta edelleen, mutta näyttäisi kuitenkin siltä että kokoajan mennään parempaan suuntaan. Yöt ovat hyvin katkonaisia. Milloin syödään, milloin ähistään ja itketään vatsaa.
Ihmeen vähillä yöunilla sitä äitikin jaksaa. Vauva-arjen intensiivisyys oli tiedossani ennestään, mutta siitä huolimatta jälleen yllätyin miten intensiivistä se on. Tässä omalla asenteella on kuitenkin suuri merkitys. Ajattelen itse, että tämä on vaihe, joka joskus päättyy. En myöskään stressaa tulevaa päivää tai yötä. Jos yö on hankala, niin sitten on. Jos taas helpompi, niin kiva juttu. En odota, milloin saisin nukkua pidempiä pätkiä vaan näillä mennään. Nyt on näin- ajattelu auttaa minua jaksamaan. (En kuitenkaan väitä ettei väsyttäisi, sillä välillä väsyttää ihan vietävästi.)
Intensiivisyydestä ja ajoittaisesta kaoottisuudesta huolimatta saan arjen pyörimään. Kaikilla on vatsa täysi, puhtaat vaatteet päällä ja useimmiten hyvä fiilis. Ja tämä riittää tällä hetkellä. Esikoinen on iloinen kun pääsee päivittäin pyöräilemään ja äiti on iloinen kun saa juoda kupin teetä sohvalla. Arjen pienillä iloilla mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Armollisuus itseä kohtaan on nykyään kova sana elämässäni.
 |
| Äidin ja kahden pojan kokonainen perhe. |
 |
| Kuopus on mieletön sylivauva. Manduca-kantoreppu on arkeni pelastaja, sillä hän haluaa useimmiten olla sylissä. Välillä unet sohvalla kuitenkin maittavat. |
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti